Sunday, 10 May 2020

Ranska 2018

Lupasin tehdä erikseen Ranskasta postauksen joten nyt lähtee. Lähdin maaliskuussa Ranskaan luokkalaisen kanssa, ja no Suomesss silloin vielä oli paljon lunta,mutta Ranskassa oli alkanut jo kevät. Ranska on ollut yksi mun unelma lomakohde pienempänä ja yksi syy tietty Disneyland. Toki rakastan myös Pariisia muutenkin. Pariisi oli kyllä semmonen tavanomainen eurooppalainen pääkaupunki josta näkyi vähän kaikkia maita missä olen ollut lähi aikoina. Lyon muistutti kyllä enemmän Budapestiä tavallaan voisin Pariisiakin verrata siihen, mutta onhan siinäkin kaupungissa omat ihanuutensa. Eiffel torni huippu on ollut mun yks bucket listin rakseista ja saan nyt sen onnellisesti ruksata yli, vaikka se yksin 3 tuntii seisominen jälkikäteen ajateltuna ei ollut niin viisasta. Ranskassa ylipäätänsä työssäoppiminen oli todella kivaa sain maistaa erillaisia ruokia johin en varmasti olisi kajonnut edes sormella, mutta siihen aikaa ajattelin, että kerran sitä eletään :D
Maistoin sammakkoa ja osteria ekaa kertaa ja no varmasti vikaksi kerraksi jää. Viinejä sain paljon maistella myös töissä, joka silloin opiskelijan ja Suomalaisen holhousmaan silmin oli hassu näky. Oon vaan niin onnellinen, että kouluissa on mahdollista lähteä tälleen työssäoppiman ulkomaille. Ens vuonna jos pääsisin ammattikorkeakouluun niin käytän sielläkin kyllä mahdollisuuden hyväksi.
Maria🧡
 

kesä 2018

Vanhoja tekstei.

Hei! Huomaa kuinka aktiivinen olen ollut täällä. Nyt kumminkin olen ostanut ns. paremman kameran ja siksi ehkä tännekkin päivittyy enemmän tekstiä sekä kuvia. <3


Olin tossa maaliskuussa Ranskassa työssäoppimassa, ja en koskaan jostain syystä kirjoittanut mitään siitäkään matkasta. Ei sillä, että matka olisi ollut huono vaan siksi, kun en vain ole muistanut kaiken työ kiireen ohella.  Voisin oikeestaan tehdä ihan kokonaa jonkun oman tekstin matkasta, koska muuten tästä tulisi älyttömän pitkä.

Päästyäni Ranskasta minulla oli oikeestaan vain koulu juttuja (työssäoppimista lähinnä taas.. )
Kesäkuussa miusta tuli tarjoilia! Eli vihdoin valmistuin josta olin erittäin ylpeä, kun pelkäsin etten olisi saanut tutkintoa ihan kesää ennen valmiiksi.

Kesäkuu meni töitä tehdessä, mutta Heinäkuussa täytin 21 whoo. En ees juhlinut mitenkään sitä muutenkuin, että menin yhden miun läheisen ystävän kanssa syömään. Ehkä koko kesä koho kohta oli Provinssi vaikka vain yhden päivän siellä pääsin oleemaan, mutta sain nähdä Antti Tuiskun, Jenni Vartiaisen ja Abreun.
Heinäkuussa sain myös uuden työpaikan, ja samalla lopetin sit siellä "pikaruokaravintolassa".

Kävin elokuussa Lontoossa lyhkäisellä matkalla. kävin siellä ekaa kertaa Harry Potter studioilla joka oli ihan mahtava kokemus, koska itsehän olen suuri Potterhead :D  Tavaraahan sieltä lähti mukavasti myös kotia.


Nyt ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista, joten tästä tulikin ihan tän pituinen .


-Maria


Marraskuu🍁 2019

Vanhoja tekstejä osa en ees tiedä :D


Yksi syy miksi tykkään syksystä on nää värit. En vaa koskaan kyllästy Suomen Ruskaan. Olisi kiva lähtee joskus Kanadaan katsoo syksyä, koska siellä on varmasti yhtä kaunista. Minulla onkin tulossa joulun jälkeen matka. Oon menossa 5 päiväksi Osloon ja aijon kuvata siellä mahdollisimman paljon. Oon myös muuttamassa ennen matkaa joten varmasti on luvassa jotain sisustus postauksia. 

Olen alkanut käydä salillakkin vielä enemmän ja varasin vähän aika sit ratsastus tunnin taas pitkästä aikaa. En oo koulun jälkeen käynyt hevosen selässä joten nyt on aikakin (ja siitä valmistumisestakin on jo aikaa muutama vuosi 2016) 


Nyt olen oikeestaan vaan käynyt läpi Seinäjoen kahviloita ja pakko sanoa, että Valkoinen puu on ehdoton lemppari. 

Tulipas tästä sekava, mutta "we are all mad here" 
-Maria 

Yksin matkustaminen Ruotsissa

Vanha teksi edellisestä blogista keväältä 2019~

Hellou! Nyt on kulunut muutamia päiviä kylläkin, kun viimeksi oon tänne raapustanut, mutta käväsin tossa Ruotsissa edellis viikolla yksin, ja ajattelin että voisin jonkun pienen teksti sieltä kirjoittaa.
Olin tosiaan yksin ja oli kyllä aivan ihana matka. Sain viettää paljon minä aikaa, ja kävin shoppailemassa, juomassa sekä syömässä.


Ruotsissa on aina kiva käydä, ja nyttenkin oli aivan upea sää vaikka tuulikin todella paljon. Kaduin, että olin jättänyt pompulan laivaan. Laivana tosiaan toimi tämän matkan Silja Line Serenade, ja oli aivan ihana laiva. Minulla oli promedade hytti, eli näin keskikäytävälle oli kiva katsella ihmisten menoa illalla ikkunasta.  


Buffetissa oli tosi hyvää ruokaa kaikkeen lähtöön. Itse rakastuin kala puoleen, ja söinkin todella paljon lohta, ja graavilohta.  Ruotsin puolella kävin vanhassakaupungissa ihastelemassa taloja. Olen aina tykännyt vanhoista taloista. Unelmana joskus olisi käydä skotlannissa edingburghissa ihan vaan ihastelemassa linnoja ja vanhoja taloja. 
Tukholmassa kävin myös kaupoilla ja ainoa asia, joka tarttui mukaan oli H&M paita, sekä Disney Storesta muutama tavara. 



Laivalta ostin perinteisesti hajuveden, sekä kulmavahan. Muutama karkki sekä alkoholikin tarttui mukaan myös. Ehdottomasti suosittelen lähtemään yksin risteilylle, jos ei jaksa sitä ainaista muiden odottelua. Tuntui vapauttavalta mennä minne tahansa mihin halusi. Hyvä puoli myös on se, että ei tarvi kysyä minne mennään seuraavaks, kun voi ihan itse päättää minne haluaa.

oikein ihanaa kesän alkamista teille lomalaisille, sekä onnea valmistuneille!

MARIA 🧡



Lontoon matka 2019^^

Palautan teksteijä vanhasta blogista tähän ~



Loma oli tarpeeseen joten lähettiin Aurinkomatkojen sijasta sateiseen Lontooseen jälleen kerran.

Olin tossa viikko takaperin lomailemassa kaverini kanssa, ja olen unohtanut ihan kokonaan kirjoittaa siitä mitään. Oli aivan ihana loma ja päästiin käymään vähän kaikkialla aivan rauhassa, kun viimeksi oltiin niin lyhyt aika siellä.  Käytiin katsomassa museoita, ja tietysti tutut nähtävyydet. Siellä oli sesonki aika joten turisteja oli kyllä jonoksi asti joka paikssa. Ens kerralla, kun lähdetään ulkomaille niin pitää katsoa, että ei osta matkaa ihan elokuun alusta.
Lemppari ruokapaikoiksi tuli ehdottomasti Oxford streetin lähellä oleva Italialainen ravintola, jossa oli hinnat kohdillaan, ja ruuat oli todella hyviä.

Käytiin myös Harry Potter studio kierroksella jälleen kerran. Oli taas aivan ihana kokemus! Odotin jopa paljon enemmän väkeä sinne, koska oli kumminkin lauantai kyseessä, ja päivä oli muuten loppuun myyty. Mutta siellä pääsi jopa ottamaan paljon kuvia ilman jonotusta.

gringotts oli kiva uudistus studioilla tuntui ihan, että olisi elänyt Harry Potter kohdan uudestaan itse.

Tällä kertaa tavoitteena oli, että en osta niin paljoa Lontoosta ja onnistuin omasta mielestäni aika hyvin. 

Koska oltiin siellä noin viikko niin ostettiin metro kortti jolla pääsi todella kätevästi kaikkialle. Kortti maksoi 40 puntaa eli noin 50€. Mutta se oli meille todella ehdoton juttu. Meidän hotelli sijaitsi Tower of London lähellä ja sieltä on jonkin moinen matka keskustaan. 
Hotelli oli aivan ihana! Aamupalat oli hyvät ja parasta oli, kun hotelissa oli hyvä kuntosali alhaalla. Faktahan on se, että vaikka olisin lomailemassa niin teen silti aina treenit, ja oli hyvä et oli jonkinlainen kuntosali käytössä. 
Lontoo kaupunkina on aina niin viehättävä. Vaikka kaikki sanookin Lontoon ihmisiä "kiireisiksi" niin sain kyllä huomata, kuinka he kuitenkin auttavat, jos vain kysyy apua. Verrattuna Helsinkiin niin siellä juostaan melkein päin aina rautatieasemalla ja ei pyydetä anteeksi, mutta jos Lontoossa johonkin ees vähäsen hipaiset niin kuulet sorry, sorry..



MARIA 🧡






Lomautetun arki

Vappu juhlittu ja nyt olis aika tehdä töitäkin.  Nukuin nimittäin viime yönä melkein 10 tuntia. Se on uutinen, sillä viime viikkoina stressitaso on ollut taivaissa ja uni heikkoa. Olen ollut nytten kuukauden lomautettuna koronan takia, ja ei ole tietoa vieläkään milloin työt alkaa uudestaan. Sen takia oon lakanut leipomaan enemmän yhtenä innoituksen varmaan, kun leipuri taustaa tosin lopetin koulun kesken.

14470670702_122d8c9eae_c
Oon myös muuttanut Seinäjoelta takaisin Tampereelle, joka tuntuu todella oudolta. En olis uskonut et tulisin tänne vielä palaamaan. Mitein eka et olisin muuttanut Vantaalle koulun perässä, mutta Tampere tuli paremmaksi vaihtoehdoksi. Olen syksyllä vaihtamassa alaa, ja nyt opiskelen vaatetusalalla muotiasistentiksi tai ainakin pyrin siihen. Minua on aina kiinnostanut muoti, ja ajattelin että tää olis oikein ihana ala sitä työstää. Olen edelliseltä ammatiltani tarjoilija, ja yhtenä syynä myös oli tämä miksi muutin Tampereelle takaisin. Sain töitä ennen korona aikaa, ja tietenkin heti lomautettiin, mutta asialle ei todellakaan mahda mitään.

Jos jotain positiivistä pitää mainita korona ajasta, niin oon paljon puhunut puheluita kavereiden kans joita normaalisti ei näkisi edes, ja heidän kanssaan tullut sovittua enemmän menoja.


Aivan ihanaa Toukokuun alkua kaikille. 

MARIA 🧡

95322946_164015914990941_2406830669733822464_n

95600774_2925773524182336_7508593398895345664_n